Kahdessa edellisessä postauksessa olen kertonut syksyn 2017 Kroatian-matkamme kahdesta ensimmäisestä osasta, nimittäin Dubrovnikista ja Korčulasta. Tämän jälkeen oli vuorossa matkan viimeinen kohde Split, josta kerron tässä postauksessa.
Split:iin saavuimme siis lauttalla Korčulasta. Siinä vaiheessa ei enää tuullut niin kovaa, joten matka oli hieman rauhallisempi.
Kun olimme saapuneet kohteeseen kävelimme majapaikkaamme, joka myös täällä oli asunto, Dalmatian house. Siisti ja mukava pieni asunto, ja omistaja otti meidät vastaan ja kertoi innokkaasti ja perusteellisesti kaupungin nähtävyyksistä, sekä antoi muutamia ravintolavinkkejä.
Sitten lähdimme tutkimaan kaupunkia. Ensin suuntasimme yhteen suurimmista nähtävyyksistä, Diocletaniuksen palatsiin. Tämä ei tosin toimi enää palatsina, vaan sen muurien sisältä löytyy kokonainen kaupunginosa, vanha kaupunki.
Vanhan kaupungin ulkopuolella sijaitsee Nigin Gregoryn patsas, joka oli kroatialainen piispa 900-luvulla. Tarinan mukaan patsaan varpaan hierominen tuo onnea, ja siksi se onkin hyvin kulunut.
Sitten kävelimme ylös Marjanin kukkulalle, josta oli kauniit näkymät kaupungin ylle.
Tämän jälkeen käveleskelimme vielä rantabulevardi Rivan kautta takaisin asunnolle.
Illalla olimme syömässä vanhan kaupungin kapealla kujalla sijaitsevassa ravintolassa, josta saimme vinkin vuokra-isännältämme. Omalaatuinen pieni ravintola, jossa oli käsin kirjoitettu ruokalista. Tätä ravintolaa emme kyllä varmaan omin päin oltaisi löydetty!
Tämä oli meidän matkan viimeinen päivä, ja seuraavana päivänä odotti koti-matka. Menimme bussilla Splitistä lentokentälle, josta Norwegian toi meidän takaisin Suomeen. Nyt juna-aikataulut sopivat paremmin, joten Helsingistä pääsimme suoraan Vaasan-junaan. Matka oli ollut oikein onnistunut, ja Kroatia oli todellakin käymisen arvoinen!