Saaristoristeily Jannen Saluunaan Vaasassa

Lähistöstä löytyy yllättävän monta paikkaa, jossa en ole käynyt aiemmin, ja kesähän on oivallinen ajankohta käydä sellaisissa paikoissa. Yksi minulle uusi paikka, jossa kävimme kesälomalla, on Jannen Saluuna Kuusisaaressa Vaasassa. Tässä postauksessa kerron siitä retkestä.

Kesän aikana (tänä vuonna 22.6.-11.8. 2019) m/s Tiira liikennöi päivittäin väliä Vaasan sisäsataman-Kuusisaari, jossa Jannen Saluuna sijaitsee. Koko kesän aikana lauantaisin on kaksi lähtöä, ja heinäkuussa on myös kaksi lähtöä tiistaista torstaihin. Tarkat aikataulut löydätte täältä.

m/s Tiira

Istumapaikkoja löytyy sekä veneen sisältä että ylhäältä katolta. Me istuimme ylhäällä ja meillä oli siis hyvät näköalat koko ajan. Menomatkalla teimme reilun tunnin risteilyn Vaasan saaristossa. Ohitimme muun muassa kauniita kesämökkejä sekä Strömsön uimarannan.

Näimme myös Raippaluodon sillan. Vaikka oli kaunis päivä niin avomerellä kävi kova tuuli, joten mukaan pakkaamani varavaattet tulivat tarpeeseen.

Perillä Jannen Saluunassa vietimme reilun tunnin. Siellä oli mahdollista esimerkiksi syödä heidän kalakeittoaan (mikä totta puhuen ei maistunut mitenkään erityiseltä), tai sitten muuten vaan nauttia kesäpäivästä. Myös venemaksu (18€ aikuisilta, 15€ eläkeläisiltä ja 8€ alle 12 v. lapsilta) maksettiin ravintolaan.

Tämän jälkeen lähdimme suorinta reittiä takaisin Vaasan sisäsatamaan, joten paluumatka kesti vain noin puoli tuntia. Tämä oli mukava pieni kesärekti, joka sopii kaiken ikäisille. Mukana oli pienistä lapsista eläkeläisiin (ja koiria!)

Lisätietoja Jannen Saluunasta ja heidän palveluistaan löydätte täältä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *