Susiluola ja Pyhävuori Kristiinankaupungissa

Loma on alkanut ja ensimmäiset päivät olemme viettäneet kotiseuduillamme, siis Kaskisissa ja Kristiinankaupungissa. Ja vaikka olemme siellä varttuneet niin sieltä löytyy edelleen uusia käyntikohteita. Tällaisia olivat minulle esimerkiksi Susiluola ja Pyhävuori, joissa kävimme eilen.

Susiluola

Susiluola sijaitsee noin 18 km Kristiinankaupungin keskustasta, lähellä Karijoen kuntaa. Luola muodostuu kallioraosta, ja siitä tuli suosittu käyntikohde vuoden 1996 jälkeen kun siellä tehtiin löydöksiä jotka mahdollisesti ovat peräisin paleoliittiseltä ajalta, eli noin 120 000-130 000 vuoden takaa. Nämä ovat siinä tapauksessa ainoat Pohjoismaista löydetyt jäännökset neanderthalinihmisistä.

Luolaan pääsee noin 400 pitkän polun kautta, ja vaikka se ei ole pitkä niin siinä ehti jo pulssi hieman kohota koska maasto oli melko haastavaa ylämäkeä. Perillä luolan luona itse aukko on suojattu rautaverkolla, mutta siitä pystyy kuitenkin kurkistamaan sisään luolaan, vaikka siellä ei paljoa nähtävää tällä hetkellä ollutkaan.

Polku luolalle.
Susiluola ulkoapäin.
Luola sisältä.

Tosin siitä on kiistelty jos löydökset tosiaan ovat peräisin neanderthalinihmisistä, mutta jos näin on niin sehän on aika jännää 🙂 Tästä voi lukea lisää susiluolasta, ja myös tästä uutisartikkelista.

Luolakäyntimme jälkeen jatkoimme viitoitettuja polkuja pitkin Susiluolan näköalatornille, mistä näki Kaskisiin asti.

Näköalatorni.
Näköala tornista, joka oli todellisuudessa kauniimpi kuin tässä kuvassa.

Ohitimme myös kivipellon, ns. pirunpellon.

Pyhävuoren ulkoilualue

Susiluolan jälkeen jatkoimme matkaa autolla noin 4 km Pyhävuoren ulkoilualueelle. Siellä on talviaikaan laskettelurinne ja hiihtolatuja, ja kesäaikaan eri pituisia vaellusreittejä. Siellä on myös pieni järvi hiekkarantoineen lämpimiä kesäpäiviä varten, ja nuotipaikkoja jos nälkä yllättää.

Järvi ja hiekkaranta.

Talviaikaan siellä on myös ravintola, mutta se oli nyt kiinni. Samassa rakennuksessa on myös ollut näyttely Susiluolan tutkimuksista, mutta sinnekään ei nyt päässyt. Ravintolarakennuksen yhteydessä olevaan näköalatorniin pääsi ainakin kiipeämään, ja sieltä näkyi suurin piirtein samat kauniit maisemat kuin Susiluolan näköalatornista.

Näköalatorni ja ravintola.

Tällä kertaa emme käyneet millään vaellusreitillä, vaan kiertelimme ja tutustuimme ainoastaan alueeseen. Pyhävuori on Pohjanmaan korkein kohta, joten sieltä oli kauniit näkymät.

Kuten monessa muussa samankaltaisessa paikassa niin siellä on myös uudet kuntoportaat.

Oli mielenkiintoista nähdä muutamia uusia paikkoja lähiympäristössä, ja jos näinä korona-aikoina ei halua tavata paljoa muita ihmisiä niin nämä käyntikohteet sopivat mainiosti. Susiluolan luona ei nähty ketään muita, ja Pyhävuorella näimme vain muutamia muita.

Kristiinankaupungin vierailumme aikana kävimme myös tutustumassa Tiilitehtaanmäen luontopolkuun, mutta tästä lisää seuraavassa postauksessa!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *