Useimmiten syön lounasta työpaikkani lounasravintolassa, ellei minulla ole mukana omaa lounasta. Tämä viikko tosin tarjosi vähän luksusta arkeen koska olen käynyt ulkona lounaalla jopa kahtena päivänä, ja sitä paitsi kahdessa minulle täysin uudessa ravintolassa. Niistä kerron lisää tässä postauksessa.
Hejm
Siitä asti kuin HEJM avattiin Kalastuksen talossa viime syksynä, niin olen halunnut käydä ravintolassa. Mutta se on hyvin suosittu ja suosituimpina aikoina ei ole helppoa saada sieltä pöytää. Olin kuullut että pitäisi varata pöytä ennakkoon jopa lounasta varten.
Yhtenä päivänä tällä viikolla minä ja yksi kollegani päätimme kuitenkin mennä sinne lounasaikaan katsomaan jos siellä olisi tilaa. Ja vaikka osa pöydistä olikin varattuja, niin siellä oli hyvin tilaa kun saavuimme paikalle siinä hieman ennen klo 11.30. Onneksi oli, koska olimme hyvin tyytyväisiä vierailuumme! En löytänyt mitään valittamisen kohdetta. Ruoka oli superhyvää! Otin päivän annoksen, joka oli kalapataa sisältäen lohta ja säyneä sinä päivänä. Sen hintakaan ei ollut paha (11,50 €). Ruokalistassa oli myös muita, hieman kalliimpia vaihtoehtoja. Sitä paitsi palvelu oli hyvää, tila hieno ja pisteenä ii:n päälle kaunis merinäköala. Tänne pitää todellakin mennä uudelleen!




Ernst Salonger
Toinen aika uusi ravintola Vaasassa on Ernst Salonger Wasa teaterin yhteydessä. Siellä kävimme tänään lounaalla muutamien nykyisten ja entisten kollegoiden kanssa. Olin hyvin tyytyväinen myös tähän ravintolaan! Koska paikka oli hiljattain remontoitu, niin siellä oli tietenkin siistiä. Sisustus tuntui kivalta ja tyylikkäältä, ja katosta roikkui kaunis kristallikruunu. Bonuksena tuolit olivat mukavia istua 😀 Lounasvaihtoehtoina oli yksi liharuoka, yksi kalaruoka ja yksi kasvisruoka, kaikki maksoivat 12,5 €. Minä valitsin kasvisruoan, joka tänään oli linssipihvi porkkanalla ja juustolla. Oikein hyvää, ja iso annos josta todella tuli täyteen. Tulen varmaan käymään täälläkin uudelleen.

